Epävarman aikakauden loppu

Ajastettu postaus | Kirjoitettu 2.10.2017


Otin ensimmäisen lävistykseni talvella 2011. Helmikuussa, jos tarkkoja ollaan. Kyseinen lävistys oli vasemmalla puolella alahuulessani. Sattui.
>Maksoin tästä 40€.

Olin aluksi vaaleatukkainen, ujo, haljun näköinen tyttö. Sisältä jotain aivan muuta. Ihailin goottityyliä, rokkareita, tummaa meikkiä ja lävistyksiä. Olin vain niin ujo, etten uskaltanut näyttää erilaiselta.
Sitten muhun iski se kuuluisa murrosikä. Halusin, ja päätin uskaltaa näyttää erilaiselta, ja olen kyllä edelleen tyytyväinen että menin tekemään ulkonäölleni jotain. Se lähti aluksi hiusten värjäämisestä tummemmaksi. Ootas kelataas vähän taaksepäin. Se lähti siitä, että itkin ja raivosin äidilleni siitä että näytän aivan pissikseltä ja haluan näyttää rokkarilta. Joo, siitä se lähti. 

Sain värjätä hiukset tummemmaksi. Vuosi taisi olla joko 2012 vuoden loppua, tai 2013 alkua. Talvi oli joka tapauksessa. Vielä silloin mulla oli sivusiili, ja se näytti tummilla hiuksilla aivan törkeen coolilta. Ainakin silloin, ja omasta mielestä.

2013 syksyllä mä tutustuin mun silloiseen parhaaseen kaveriin Jasminaan. Hän oli ulkonäöltään tummanpuhuva, paljon lävistyksiä, paljon meikkiä ja kuunteli maailman parasta musiikkia. Me kuuntelimme yhdessä mm. Ari Koivusta.
Tässä vaiheessa aloin jo vähän löytää omaa tyyliä, ja pukeuduin enemmän tummaan.

2014 otin myös toisen huulikorun. Nyt mulla oli niitä yhteensä 2. Toista huulikorua lävistettäessä, lävistäjä ei meinannut saada korua ensimmäisellä kerralla paikoilleen. Se jouduttiin lävistämään uudelleen. Tässä vaiheessa mulla alkoi olla jo niin huono olo, että jouduin sanomaan lävistäjälle, että pitää pienen tauon. Mun oli päästävä vessaan, koska tuntui, että oksennus tulee. No ei onneksi tullut. Lähellä oltiin.
>Maksoin tästä 45€.

blogii-3

2015 alkuvaiheessa, halusin smiley-lävistyksen. Se näytti omasta mielestä hyvältä. Jälkikäteen katsoessani kuvia, olen vain erittäin iloinen että se kasvoi todella nopeasti ulos. Kahteen otteeseen jopa. Smileyn lävistäminen sattui yllättävän paljon, ollakseen niin pieni ja viaton lävistys. Sijaitsee siis ylähuulen jänteessä, jos joku ei tiennyt.
    >Maksoin tästä  40€.

blogii-2

Sitten mä halusin bridgen. Eli tässä kuvassa silmien välissä oleva lävistys. Se tuli otettua 2015 joulukuussa. Itseasiassa samoihin aikoihin kun aloin kasvissyöjäksi. Different story. Ei sattunut läheskään niin paljon, kuin kuvittelin. Enemmän siitä lävistystilanteesta teki jännittävän ja kutkuttavan se, että silmiä piti pitää kiinni ja paikallaan piti pysyä. Neula ja pihdit törröttivät suoraan silmieni edessä, ja mielenterveydelle teki parempaa olla silmät kiinni. Mua varoiteltiin tämän lävistyksen jättävän jäätävät arvet, mutta eipä kiinnostanut.
>Maksoin tästä 50e.

blogii-1

No sitten saapui 2016. Mä ajattelin, että huulikorut ja bridge-lävistys yhdessä näyttävät liian raskaalta. Hyvä päätös, niin ne näyttivätkin. Rakastin bridgeä.

blogii-4

Nykypäivä, ja varmaankin syy koko postaukseen tuleekin tässä. Eilen 1.10.2017 tuo rakastettu bridge-lävistys lähti mun naamastani. Ihan omasta tahdosta siis. Tuntui vaan, että kasvot näyttää paremmalta ilman sitä. Lisäksi oivalsin jotain. 
Pitkään lävistykset olivat mulle jokin kanava jota kautta todistella itseään ja omaa tyyliä.

Kun ei ollut mustaa tukkaa, piti ottaa lävistys jotta näyttäisi kovalta tyypiltä. Sitten sain värjätä tummat hiukset, ja innostus lävistyksiin vaan kasvoi kasvamistaan. Halusin vain jatkaa todistelua itsestäni ja siitä kuka olen. Toki myös tykkäsin niistä kovasti.
Nyt tuntuu, ettei mun tarvitse todistella enää. Sen aika on ohitse. 

Hieman on vielä alaston olo, kun katsoo peilistä, mutta eiköhän tämä tästä. Ensimmäinen päivä ilman yhtäkään lävistystä kasvon alueella sitten 2011.
Voin olla rokahtava tyyliltäni ilman jäätävää kasaa rautaa naamassani. Sen lisäksi koen, että mua pidetään uskottavampana aikuisena, kun mulla ei niitä ole. Mulle lävistykset oli ehkä enemmän vain iso osa nuoruuden epävarmuutta. Mutta niin ei ole kaikille, enkä sitä väitäkkään. Jokainen saa pitää niin paljon lävistyksiä naamassaan, kun haluaa.
Mä en myöskään kadu yhtäkään lävistystä, koska pidin niitä kauniita silloin kun ne menin ottamaan. Jokainen lävistysarpi kuitenkin (toivottavasti) haalenee vuosi vuodelta, joten loppupeleissä ei niistäkään suurta harmia ole. Pidemmän päälle.

Mulle tämä on yhden aikakauden loppu, mutta iloisin mielin tästä jatkan eteenpäin.

kakka

-Eveliina

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s