Aikuinen lapsi

Pohdin tänä aamuna aikuisuutta. Katsoin itseäni ulkopuolelta, silmästä silmään. Tajusin, että olen pikku hiljaa astumassa aikuisuuteen. Niin kuin varmasti kaikki, myös minäkin ajattelin aikoinani, että joskus ollessani 20-vuotias olisin täysin aikuinen. Ikään kuin aikuisuus vaan tulisi aalloin lailla ja veisi mukanaan. Todellisuus iski päin kasvoja.

Se on tosi pelottavaa huomata, kun pikku hiljaa alkaa muistuttaa aikuista. Tajusin muutamia viikkoja sitten, että nuorin ystäväni on samanikäinen kuin minä, loput on vanhempia. Jokainen heistä asuu omillaan. Keskustelen vähän kuin aikuiset, ja tulen toimeen heidän kanssaan. Heitä vilisee silmieni edessä, ja alan pikku hiljaa imeä heistä vaikutteita. Tästä on vaikeata kirjoittaa ylipäätään mitään järkevää, koska olen mielestäni vielä täysin lapsi. En ehkä ihan 100% täysi, mutta kuitenkin. Se on hassua ajatella miten minä (joka edelleen tuntee syyllisyyttä ostaessaan K-18 tuotteita) huolehdin itsestäni sekä omasta taloudestani täysin itsenäisesti.

Poikaystävä muutti omilleen elokuun alussa. Olen itse asunut omillani jo kohta 2 vuotta, joten oli tavallaan helppoa antaa neuvoja jotta hän pääsee vauhtiin. (Kuulostipa tyhmältä.) Joka tapauksessa. Melkein 2 vuotta. Miettikää, jos nyt vasta tunnen olevani edes hieman aikuinen, niin mikä oli tilanne 2 vuotta sitten. Pärjäsin kuitenkin mielestäni ihan hyvin, ollakseni 17-vuotias. Silloin tarvitsin jonkun verran äidiltä apua.

Haluaisin kovasti tietää, miltä aikuisuus tuntuu. Miltä tuntuu kun tajuaa olevansa täysin valmis. Vai onko kukaan koskaan täysin valmis? Onko raja niin piilevä ettei sitä välttämättä huomaa koskaan?

Uskon vahvasti ihmisen kasvavan hetki hetkeltä. Mutta kun katson taakseni, huomaan isoja muutoksia tapahtuneen niin lyhyen ajan sisään. 5 vuotta tästä taaksepäin, olin esiteini. Nyt seison omilla jaloillani, ja huolehdin itsestäni.

Se on pelottavaa.
Aika hullua.


”When we were children, we used to think that when we were grown-up we would no longer be vulnerable. But to grow up is to accept vulnerability. To be alive is to be vulnerable.”

kakka
KUVAT: Tumblr

Työssäoppiminen MF-Mainos

MF-Mainos on messu- ja somistusalan yritys, joka suunnittelee ja toteuttaa autoteippauksista verkkosivuihin.

Sain työharjoittelupaikkani siis kummitätini miehen Juhan kautta. Juha on ollut keväästä asti MF-Mainoksella AD:na/projektijohtajana. Oli huojentavaa, kun oli ainakin yksi tuttu.

Minun ensimmäinen viikkoni 12.9. alkaen MF-Mainoksella on purkissa. On ollut tosi sekavia ja erilaisia fiiliksiä koko harjoittelun suhteen. Toisaalta on pelottanut se, kun osaamisessani on vielä huomattavia puutteita.. Toisaalta olen ollut tosi innoissani oppimaan uutta. On myös nolottanut todeta, ettei osaa jotain tiettyjä olennaisia asioita. En tiedä syyttääkkö koulua opetuksen puutteesta, vaiko itseäni. Joka tapauksessa, kaikesta oppii.


Ensimmäinen päivä meni tulevaan projektiin tutustuessa, ja mun läppäriä manatessa. Oli tarkoituksena, että saisin ohjelmat (mm. Photoshop, Illustrator) Juhan lisenssillä harjoittelun ajaksi. Läppärini ei kuitenkaan päivityksien takia suostunut yhteistyöhön. Suunnittelin layoutteja paperille, ja seuraavana päivänä Juha otti oman iMacinsa toimistolle mukaan. Pääsin työn touhuun. Ja teen siis töitä pääasiassa täällä MF-Mainoksen toimistolla, mutta etätyömahdollisuuskin on.

Tehtävänä oli suunnitellu Työtehoseuralle uudet verkkosivut. Tehtävä oli suhteellisen laaja minulle, koska en ole tehnyt vastaavanlaisia ennen. Typografian ja muun sommittelun kertaus oli paikallaan, ja kiitos Juhan, sain hänen vanhoja opiskelumateriaaleja luettavaksi. Siitä viisastuneena sain yhden onnistuneen layoutin lähetettyä asiakkaalle.
Pyörittelin sitä 4 päivää, mikä on siis suhteellisen kauan.


Kirjoitin viime viikolla myös MF-Mainokseen blogiin sisältöpostausta autoteippauksista.
Torstaina 22.9.2016 järjestetään Alihankinta 2016 messut Tampereen Pirkkahallissa.
Käynnissä on ollut kova työntouhu messuosaston valmisteluissa, ja olen päässyt tutustumaan rakenteiden tekemiseen ja kuvien tulostamiseen. Valokuvasin ja dokumentoin messujen valmisteluja, ja kuvia tullaan hyödyntämään MF-mainoksen omilla sivuilla.

Miten oon viihtynyt? Ensimmäisenä viikkona minua jännitti tosi paljon, että mitähän tästä tulee. Jos olen täysin rehellinen. Lähinnä se, että onko musta enemmän vaivaa kuin hyötyä. Nyt kuitenkin, kun toinen viikko käynnistyi, tilanne on toinen. On tosi kivaa tulla töihin, ja päivät menee nopeasti. Työpaikalla on hyvä ja luja yhteishenki, ja läppä lentää.

Voin sanoa, että oikeasti kannattaa mennä pelkoja päin. Vaikka pelottaa, ettei osaa, ja vaikka ei tosiaankaan osaisi, niin silti. Tehdessä oppii. Olen todella kiitollinen työpanoksesta, jonka avulla opin itse lisää. Muistakaa myös sanoa, jos teistä tuntuu ettette saa tarpeeksi ohjausta. Siinä sähellyksessä hukkaa vain omaa – sekä työohjaajan aikaa. Tärkeintähän on, että kumpikin osapuoli hyötyy työssäoppimisjaksosta mahdollisimman paljon. Minun kannaltani tavoitteeni on oppia työn kautta.

Kiitos,

Eveliina

kakka
KUVAT: MF-Mainos / Eveliina Autio